30. syyskuuta 2016

REKKU

IMG_8993m



11.11.2000 - 29.9.2016
Saknar dig lillen < 3

Miten sitä kuuluisi hyvästellä yksi parhaista kavereista. Eilisessä tapauksessa sellaisen, joka on ollut sun elämässä niin kauan, että et muista aikaa ennen häntä. Me haettiin Rekku melkeen 16-vuotta sitten Jyväskylästä kasvattajaltaan, tuolloin olin itse 9-vuotias. Koko automatkan Helsinkiin hän nukkui sylissäni ja muistan tuon päivän edelleen kuin eilisen. Muistan kuinka vaikeaa koulussa oli keskittyä ennen puolta päivää kun äiti tuli hakemaan koulusta ja muistan kuinka innoissaan olin tuosta pienestä nappannahka mahaisesta koirasta. Sen jälkeen, tässä yhteisen reilun 15 vuoden aikana ollaan muunmuassa talsittu lukemattomat lenkit, itketty, surtu, iloittu, syöty (ehkä yksi maailman ahneimmista koirista..), uitu, saunottu ja naurettu, sekä koettu Rekun polvileikkaus. Mutta eilen me koettiin meidän vihoviimeinen yhteinen päivä ja reissu. Vaikka sitä vanhan koiran kanssa aina koittaa mukamas valmistautua, että aika on kortilla ja olla järkevä niin tällä hetkellä, kun kyyneleet valuu poskilla ja silmät ovat biljardipallon kokoiset kaikesta tästä kyyneltulvasta on hyvin vaikeaa miettiä sitä kuinka oikein on päättää jonkun toisen elämästä ja päästää hänet eutanasiaan. Tällä hetkellä kaikki vaan tuntuu väärältä ja siltä, että jos nyt kurkkaisin sohvan taa nukkuisi Rekku siinä tyytväisenä omalla paikallaan. Mieli ei tahdo ymmärtää tapahtunutta ja kelaa päässään kerta uudelleen eilisen tapahtumia. Kaikki vaan tapahtui niin hirveän nopeasti ja samalla hetkellä kun eläinlääkäri kertoo Rekun sydämen pysähtyneen tuntuu musta vähintäänkin siltä, että mun sydän olisi revitty paikaltaan. Päässä vaan pyörii kysymyksiä siitä, että kuinka mä voin jättää sen nyt vaan tänne, miten Veeti pärjää ilman Rekkua ja miltä vanhemmistani tuntuu kun he palaavat lomaltaan kotiin eikä toinen koira olekkaan kotona. Olo on kuin rekan alle jäännellä, mutta kirjoittaminen fiiliksitä helpottaa hieman käsittelemään koko tilannetta. Vähän sitä tarttuma pintaa tänne bloginkin puolelle, elämä ei täälläkään aina ole kauniita aamupaloja ja hyviä asuvalintoja. Toivon, että kaikki antaa tänään extra halauksen karvasille kaiffareilleen, niin mä aion tehdä viikonloppuna. Me aiotaan Veetin kanssa syödä hyvin, lenkkeillä pitkiä lenkkejä ja nukkua jalat kohti kattoa, sekä vähän muistella Rekkua. Rakkauden täyteistä viikonloppua < 3


28. syyskuuta 2016

OUR NEW ADVENTURE

bali 
All the pictures from Pinterest 

Nyt, vihdoin ja viimein, ollaan saatu lyötyä lukkoon seuraavan lomamme kohde ja suuntana siis on Bali. En tahdo tajuta, että lähtö olisi jo ihan muutaman viikon päästä, kääk kuinka jännää! Ei olla kumpikaan aikasemmin matkustettu Aasiassa, joten tämä on siinäkin mielessä aika uudenlainen kokemus. Toivotaan kauniita maisemia, uusia kokemuksia, tuoretta ruokaa, rantoja, rentoutumista ja seikkailuja. Lokakuu on käsittääkseni ei-sesonki aikaa (yhtäkuin saattaa alkaa sadekausi näkymään ja tuntumaan), jonka toivossa toivotaan että meininki on rauhallisempaa kuin ehkä pahimpaan sesonki aikaan ja että vettä ei tule ihan koko aikaa. Koko reissuun meillä on 12päivän reissu ja oon jo tutuilta ja kavereilta saanut tosi hyviä vinkkejä, mutta jos teillä jollakin on antaa lisää niin antakaapa palaa! : )




27. syyskuuta 2016

R/H MAGIC SWEATER

boxirh1toinen


boxirh1


boxi1 
 pictures by Milla Kuoksa

all the clothes from R/H Studio and shoes from Karhu


Loppu kesästä jokunen teistä, jos R/H Studion instagramia seurailette, saattoi tunnistaa tutun pärstän kyseisen merkin instagram-tilillä. Mua pyydettiin mukaan kuvaamaan muutamat kuvat ja mä en hetkeäkään epäröinyt lähteä mukaan.  Kuvat ovat ihanan Millan käsialaa ja stailauksen hoiti R/Hn mimmit. Mun ei tarvinnut kuin olla hölmö oma itseni kuvissa, haha. Enkä muutamaa kuvaa lukuunottamatta tiennyt yhtään minkälaista settiä sinne muistikortille oli tallentunut ja jäinkin vain jännittämään lopputulosta. On aivan superisti jännittävämpää kuvata kuvia jollekkin toiselle, omaan blogiin kun suoltaa aina sitä oman näköistä matskua. Tällä kertaa kuvat eivät olleetkan mun omaan käyttöön, joku muu oli stailannut minut ja kuvatkin otettiin sillä tavalla kun tahdottiin, eikä sillä tavalla kun mä blogiini haluan ; ) Olin siis täysin jonkun muun käsissä. joka oli aika jänskää, mutta myös super kivaa. Oli inspiroivaa haastaa itseään tekemään jotakin sellaista mitä normaalisti ehkä jättäisi tekemättä tai olls näkemättä kuvia ollenkaan ennekuin ne oli käsitelty ja tosi toimissa instagramissa. Niin hauska keissi! Kiitos R/H, että pääsin mukaan kuviinne : ) Näissä kuvissa olisi ensimmäisestä setistä mun henkilökohtaiset suosikit.

26. syyskuuta 2016

LOOSE FIT

boxi1


IMG_0003m


tupla


boxi3


IMG_9996m


boxi4  
pictures by Jenni / New Life

FilippaK knit / Monki jeans / Shades from New York / Vagabond bag / HugoBoss shoes



Löydettiin viime kertaisella kuvausreissullamme Jennin kanssa tämä ihana sisäpiha. Ja jos Helsingin kuvausmahdollisuuksista pitää nostaa yksi ylitse muiden niin ykköseksi nousee ehdottomasti kaikki mielenkiintoiset sisäpihat. Niiden sisältöä tai potentiaali ei koskaan pysty arvaamaan ja parhaimmillaan, kuten kyseisellä kertaa löydettiin ihanan valoisa ja rauhallinen kulmaus, joka sopi kuin nakutettu minimalistisen asun kaveriksi. Näinä hetkinä asukuvaus maistuu extra hyvälle : )

Sain tänään suoritettua myös Vagabondin kenkien arvonnan ja voittajaksi kuoriutui Roosa-Maria, onnea!! Ja kiitos kaikille osallistumisesta, oli ihanaa huomata kuinka paljon teitä lähti mukaan : )


23. syyskuuta 2016

FRIDAY INSPO

inspofriday 
 pictures from Tumblr

1. Pukeutumisessa keltainen ja farkku inspiroivat enitoten ja himoitsen kaappiini tätä Acnen keltaista neuletta, johon opiskelija budjettini ei ikimaailmassa antaisi periksi.. 

2. Omistuista kyllä, mutta himoitsen vaatekaappiini kukkamekkoa, vaikka eikö kesän kuuluisi olla kukkamekkojen kultaikaa? Mielessäni kuvittelen kukkamekon yhdistettynä ruskeisiin nillkureihin ja muhkeaan neuleeseen.

3. Muuten tällä hetkellä mieleni ei halaja mitään suurempia. Kiiretöntä aikaa pyöriskellä erilaisissa paikoissa ja nauttia mukavien ihmisten seurasta, kotimatkalla ostaa kimppu tuoreita kukkia kotiin. All I need right now. 

Ihanaa perjantaita kaikille < 3  


21. syyskuuta 2016

SWEET PINK

boxi1


tupla


boxi2


DSC_1541m


DSC_1606m


boxi3 
 pictures by Janni / Just my imagination

COS knit / Zara faux leather skirt / Massimo Dutti shoes / Marimekko bag


Huomenta rallaa! Aurinko paistaa ja ilmassa on syyskirpeyttä. Tuo pieni syyskirpeys oli havaittavissa jo viime perjantaina, kun Jannin kanssa treffattiin pitkästä aikaa ajan kanssa. Siksi päätin, että on aika nauttia varmasti aikalailla viimeisistä kerroista kun voi liehutella menemään sääret paljaana. Ei muuta kuin hame päälle ja muhkea neule kaveriksi. Tuona iltapäivänä kuvailtiin, höpötettiin ja terapioitiin. Juotiin teetä ja syötiin jäätelöä, vähän syksyä ja vähän kesää yhdessä. Perfecto perjantai, joka jatkui poikaystävän ylläri käynnillä Helsinkiin. Viikonloppu kokonaisuudessaan oli siis oikein bueno, eikä tässä keskiviikossakaan ole valittamista!



Muistakaapa, että tänään on viimeinen päivä ilmoittautua mukaan Vagabondien arvontaan! Postaus, sekä ohjeet löytyvät kun selaatte vähän alemmas.  

19. syyskuuta 2016

BLACK w/ RED

boxi4


tupla1


IMG_9949m


boxi1


IMG_9822m


boxi2 
 pictures by Jenni / New Life 

Zara faux leather jacket / H&M shirt and hat / Monki jeans / Vagabond bag and shoes

Muutama postaus takaperin valittelin syysinnon puuttumista, jopa vaaterintamalla. Ennen kuulumatonta moinen, mutta sitten se iski, se syysvaate innostus, ja vieläpä kerralla. Niinpä vaatekaapissani on pitkästä aikaa nahkatakkeja.. Aitonahkainen versio vilahti muutama asukuvapostaus sitten, mutta tässä olisi ensimmäistä kertaa näytille tekonahkainen versio. Rakastan tätä väljää ja pidempää mallia, jopa niin paljon, että pelkään teidän näkevän tätä kyllästymiseen saakka, haha. Syystakit ovat siis reilassa.
 Seuraavaksi siirryin Millan inspiroimana hattukaupoille ja tilasin vihdoinkin itselleni mustan kipparilakin, hintaan 12euroa.. Ei ole hinnalla pilattu, tosin kyllähän se tuossa materiaalissa näkyy ja tuntuukin. Päätin kuitenkin investoida tähän tällä kertaa vähempi, koska en ole ollut varma onko kyseinen hattumalli se mun juttu kuitenkaan. Nyt testailen tässä syksyn ja jos totean että tämä on puhkikuluttamalla käytetty niin aion investoida parempaan villaiseen malliin jatkossa.   
  
Seuraavana hommana olisikin varata kirpparipöytä ja laittaa eteenpäin iso liuta vaatteita, sekä kenkiä. Tämä ei voi tarkoittaa kuin sitä, että myös syyssiivous into on täällä, vihdoin < 3



18. syyskuuta 2016

PERFECT MOMENT

boxikoti2


IMG_2965m


tuplakoti


IMG_2954m 


Tänään, sununtaina, olen tuntenut sylintäydeltä iloa herätä poikaystävän vierestä, kotiin tulvivasta ihanasta valosta, kiireettömästä aamusta, aamulenkistä raikkaassa ilmassa,  pannukakusta ja siitä, että tämä koti tuntuu juuri niin kodilta mitä vaan voi. Se ei ole täydellinen ja keksin miljoona asiaa mitä voisi fiksata tai viilata, mutta tämä tunnelma joka kotimme on täyttänyt näiden vuosien aikana on sellainen, mitä soisin kaikkien tuntea. Sitä pitää helposti itsestään selvyytenä, että koti on turvallinen ja onnellisuuden tyyssija, vaikka se ei todellakaan ole sitä kaikille. Siksipä päätän olla tänään extra onnelline kodista ja meistä. 

Aurinkoista sunnuntaita < 3

16. syyskuuta 2016

VAGABOND ARVONTA

IMG_0252m


tuplavb


IMG_0347m 

pictures by Jenni / New Life

COS turtle neck knit / Zara dress / Vagabond bag and boots



Se olis parjantai ja sen kunniaksi mulla olisi teille jotakin kivaa tarjolla, woop woop! Kuten ostikosta jo voi päätellä olen saanut Vagabondilta mahdollisuuden arpoa jollekkin teistä uudet syyspopot. Nettisivuilla pääsette fiilistelemään malleja ja sitä, mitä syksyksi ja talveksi on tulossa. Omaan makuuni löytyi taas useampikin upea yksilö, jonka vuoksi musta on ihanaa päästä arpomaan jollekkin teistä uudet Vagabondit. Toivottavasti olette tästä yhtä innoissanne kuin mä!

Jotta olet mukana arvonnassa kommentoi tähän postaukseen minkälaiset kengät olisi hakusessa syksyksi/talveksi ja jätä sähköpostisi mukaan kommenttiin, jotta saan sinuun yhteyden arpaonnen suosiessa. Aikaa on ensi viikon keskiviikkoon, 21.10 asti. Onnea arvontaan! < 3

 in collaboration with Vagabond
 

13. syyskuuta 2016

DRESS AND JEANS

boxi2


IMG_9718m


tupla


boxi3


IMG_9753m


IMG_9740m 

pictures by Heikki 

Zara leather jacket and dress / TopShop jeans / Adidas Stan Smith / Shades from Empire design store and gallery 

Näin eilen pitkästä aikaa ajan kanssa Jenniä ja keskustelumme lomassa valitin siitä kuinka multa puuttuu sellainen yleinen syysinto tällä hetkellä. En varsinaisesti ole innoissani uusista syysvaatteista, sisustamaan kämppää tai uuden aloittamisesta, niistä jutuista mihin tavallisesti alkusyksystä löytyy paljonkin puhtia. Jotenkin tuntuu, että kesä vaan jäi ihan liian lyhyeksi ja vielä olisi liikaa asioita to do-listalla. Tämän takia pääkoppa on lyönyt ihan tyhjää myös kun olisi blogiin tullut se tekstin paikka kuvien alle, ei mitään sanottavaa. Asukuvien kuvailu kyllä maistuu ja sillä rintamalla inspiraatio kukkii. Voipi siis olla, että blogi muokkautuu enstistä asukuvapainotteisemmaksi tästä lähtien, jos en saa inspiraatiota kukkimaan myös muilla osa-alueilla.. Tiedä sitten, mutta tässä on ainakin asua Vaasan reissultamme. Suosikki comboksi on tällä hetkellä valkkautunut pitkä paita/mekko yhdistettynä sinisiin farkkuihin. Myös uusi nahkatakki on ollut suuressa suosiossa. Ihanan pehmeä ja ronski. < 3

Energista tiistaita kaikille!  

9. syyskuuta 2016

GREY + WINE

IMG_9570m


boxi1


tupla1


IMG_9568m


boxi3


boxi2


IMG_9583m 

 pictures by Heikki

Monki dress / JC shades / Cubus shirt / &theOther Stories bag / Vagabond shoes

Syksy toden totta on pukeutumisen kultaikaa. Tavoitteena olisikin heilua mahdollisimman paljon asukuvissa näinä viikkoina, jotta saisin kaikki mielen syövereissä lymyävät asukuvaideat toteutettua. Hameita yhdistettynä neuleisiin, sekä kevyitä mekkoja saappaiden kaverina lymyilee mielenpäällä. Kuvissa näkyvä farkkumekkokin taipui syksyiseksi neuleeseen ja maihareidihin yhdistettynä. Vähän viininpunaista mukaan ja syksyinen fiilis on taattu.

8. syyskuuta 2016

TROLLTUNGA

IMG_6041m


polvim


IMG_6054m


polvipusum 

 pictures by Heikki

 Norjassa tuli kokeiltua myös jotakin ihan uutta, nimittäin haikkausta. Heikki on muutama vuosi takaperin käynyt Trolltungan kielekkeellä ja halusi näyttää paikan myös minulle. Ei auttanut kuin rämpiä menemään 11km, jotta pääsi näkemään tuon upean maiseman joka kuvissa esiintyy. Valitettavasti homma oli turistiutunut muutamassa vuodessa ja populaa oli liikaa paljon liikkeellä. Auton parkkeeraminenkin alas maksoi 20€/12h. Tästä kaikesta piittaamatta oli tuo kaikki todellakin kokemisen arvoista. Rankkaa, mutta upeaa. Saatiin myös kunnia ottaa kihlautumiskuvia englantilaisesta parista. Mies teki yllärikosinnan tyttöystävälleen  ja pyysi meitä ikuistamaan kyseisen hetken. Kieltämättä aika sympaattista,  vaikken pahemmin omalla kohdallani välitäkkään näin romattisesta meiningistä : )

 Viimesiä viedään Norjan kuvissa ja samaa tahtia myös yltyy kaukokaipuu. Sille toivottavasti on tulossa helpotusta lokakuussa, kun vietetään toisen 2viikkoa kesälomastamme. Määränpää ehdotuksia otetaan vastaan! Aikaa on n. 10 päivää ja halutaan lämpöä.

2. syyskuuta 2016

BROWN

boxi3


tupla


boxi1


IMG_9446m


boxi4


 pictures by Heikki

FilippaK knit / TopShop jeans / Vagabond shoes / Lindex shades

Tein löytöjen löydön Tukholmassa FilippaK:n outletista, nimittäin tuon ruskean muhkean neuleen. Pidin sitä heti reissussa päällä jo muutaman kerran ja ai että oon tyytyväinen. Hintaa tällä oli saman verran kuin halpaketjujen neuleella, 40€. Jostain syystä olen myös hyvin mieltynyt ruskeaan tällä hetkellä. Himoitsen ruskeaa pientä laukkua, sekä ruskeista korollisista kengistä. 

Mukavaa perjantai-iltaa!