28. heinäkuuta 2016

GEIRANGER

IMG_5658m


IMG_5613m


tuplageiranger


IMG_5657m


IMG_5626mm


IMG_5635mm 

pictures by me and Heikki


Geiranger on yksi hienoimmista paikoista joissa olen koskaan käynyt, mutta myös melominen kyseisessä vuonossa on varmasti pelottavinta mitä olen koskaan tehnyt : D Meikäläinen myönnettäköön on aikamoinen nyhverö ja oli aivan hermoja raastavaa ajatella mitä sitten, jos tuo kanootti kaatuu tuonne veteen, haha.. Nyt naurattaa, tuolloin ei : D Pelosta huolimatta kyseessä on myös yksi hienoimmista kokemuksista ikinä. Jännitys momenttia lisäsi se, että meillä oli kamera mukana kyseisellä retkellä. Tossa kyseisessä vuonossa siis ajelehtii sellasia Silja Linen kokosia jättipaatteja, joten voitte kuvitella niiden aiheuttamat aallot ja sen miten helposti tuollaisessa suhteellisen kapeassa vuonossa syntyy ristiaallokkoa. Niinpä jokainen kohtaaminen aaltojen kanssa oli aika jännittävä hetki. Kerettiin onneksi reissultamme takaisin ennen kuin suurin paatti lähti liikenteeseen ja vältyttiin pahimmilta aalloilta. Kanoottien vuokraaja varoitteli, että siitä saattaa aiheutua jopa reilun metrin korkuiset aallot. Voi pojat, siinä vaiheessa olisin varmaan jo pissannut housuihini : D Mutta siis kattokaa noita kuvia, niin hienon näköstä! Ai että maailma on kaunis < 3


27. heinäkuuta 2016

BLUE + PINK

boxi3


tupla


DSC_5662


boxi1


DSC_5607m


boxi2 
 pictures by Janni Ehari / Just my imagination

Monki organic cotton dress and t-shirt / Marimekko bag / Adidas Stan Smith / Shades from Empire Design and art shop


Millon tietää tehneensä hyvän ostoksen? Mun mittapuulla ne on niitä ostoksia, jotka tekee mieli pukea heti päälle. Loistava esimerkki sellaisista on oikeastaan koko asukokonaisuus näissä kuvissa. Stan Smithit ovat olleet paljolla käytöllä, Marimekon laukku on muutamaan viikon vanha ja on ollut jo kahdissa asukuvissa. Tuo hame + t-paita setti lähti mukaani Monkilta Trondheimistä ja se oli heti säiden salliessa Oslossa päälläni, kuvat jäivät tuolloin nappaamatta, mutta korjattiin tuo vääryys Jannin kanssa viime viikolla kun kyseinen setti oli taas uudestaan päälläni : ) Tästä lähtien aion noudattaa tätä taktiikkaa ostaessani uusia vaatteita, jos se ei ole päällä kolmen päivän sisällä ostamisesta (ellei kyse ole kesällä ostetuista talvisaappaista..) niin käyn palauttamassa tuotteen. Näin aion välttyä turhilta hutiostoksilta, joita onneksi harvemmin enää tulee tehtyäkään!

Mulla on ollut aivan loistavat vapaapäivät tässä alkuviikosta. Aurinkoa ja kavereita, ei paljon enempää tarvii! Nyt nakkaan tämän läppärin nurkkaan ja lähden moikkaamaan Juliaa. Ihanaa keskiviikkoa < 3

25. heinäkuuta 2016

TRONDHEIM

IMG_5268m


IMG_5217m


IMG_5446m


IMG_5289m


IMG_5574m


IMG_5585m


IMG_5271m 

 pictures by me and Heikki 


Trondheim oli ehkä mun suosikki verrattaessa Bergeniin ja Osloon, vaikka pidin kaikista kolmesta kylläkin. Trondheim on mielestäni vähiten turistiutunut ja sen upeita puutaloja oli kortteli tolkulla. Kuultiin joidenkin turistien olleen pettyneitä muunmuassa Bergeniin, koska puukorttelisto oli vain muutaman talon mittainen, vaikka siitä sai toisen käsityksen sen esiintyessä lukemattomissa kuvissa netin syövyksissä. Ihastuin Bergeniin, mutta Tronheimissä oli hieman enemmän karismaa vielä. Se on pienempi, täynnä söpöjä kahviloita, upeita puutaloja ja kaduilla näkee sitä "oikeaa" elämää. Saatiin Monkin myyjältä vinkki käydä syömässä Bror nimisessä raflassa ja nyt jaan tämän vinkin myös teidän kanssanne. Jos koskaan matkustatte Trondheimiin tai vastaanne tulee jossain muualla Bror-niminen ravintola niin voidaan kummatkin Heikin kanssa lämpimästi suositella. Hyvät hampparit, rapeat ranut ja löytyypä valikoimasta myös bataattiraneja. (Mun suosikkeja!) Norjan hintahaitarissa suopea ja ainakin tuossa kyseisessä mestassa oli sisustus 10+! 


Toivottavasti ette ole perinpohjin kyllästyneitä Norjan kuviin, sillä näitä olisi varastossa vielä läjäpäin.. Bergen, Trolltunga ja Steingaste on ainakin vielä tulossa ja kaikista on aika kivaa materiaalia tarjolla! Joten toivottavasti olette yhtä fiiliksissä mun kanssa : )


24. heinäkuuta 2016

BLUE SKY

boxi2


tupla




IMG_6185m

boxi1
tupla2


 pictures by Heikki

JC bomber / KappAhl dress / Vagabond bag / Adidas Stan Smith / Monki shades


Olen jo pidempään etsinyt mustaa t-paita mekkoa, joka olisi rento ja tarpeeksi paksua kangasta. Löysin tämän yksilön alennusmyynnistä Norjan reissullamme. Kyseinen malli on kuitenkin hieman liian lyhyt ja ohutta kangasta, joten vielä sen täydellisen metsästys on käynnissä. Tämä ajakoot asiaa siihen asti, jonka jälkeen se siirtyy kotivaatteeksi, on nimittäin sen verta mukava! : ) Toinen aleostos reissusta on nuo Monkin aurinkolasit, jotka Heikki risti Kekkosiksi. Kekkoset tai ei niin nää on mun mielestä aikas makeet! Plus tarpeeksi isot peittämään meikittömän namaan, kuten näissä kuvissa juurikin ; )

Leppoisaa sunnuntaita < 3 

23. heinäkuuta 2016

EVERYDAY SNAPS

IMG_7655m


IMG_7673m


boxi3


IMG_9907m


IMG_3120m 


Mulla on ollut hieman mielimaassa, sitten tiistain kun lensin takasin Helsinkiin. En tiedä, onko kyseessä lomalta paluu masennus vai mistä kiikastaa. Oikein mikään ei huvita ja eniten tekis mieli vain hengailla kotona tai viettää rauhallisia iltoja kamujen/perheen kanssa. Yleensä tykkään juosta pää kolmantena jalkana ympäriinsä ja mitä enemmän päivässä on tekemistä sen parempi, mutta tällä hetkellä kyseinen meininki ei maistu, ei sitten yhtään. Viikon kohokohtiin on ehdottomasti kuulunut maanantai- ta tiistaipäivä Tukholmassa, Miikan ja Millan kanssa hengailu keskiviikkona, ja torstaina vietetty päivä kotikotona. Asiaa ei auta yhtään se, että poikaystävä on Tukholmassa ja palaa sieltä vasta ensi viikonloppuna. Miten ikävä voi olla toista ihmistä? Aina välillä kiroon tämän meidän asumisjärjestelyn alimpaan helvettiin, mutta toisaalta sitä tietää, että näin ne asiat vaan tällä hetkellä menee meidän kohdalla. Ja kyse on kuitenkin aina viikoista, joten lyhyitä aikoja ollaan näkemättä onneksi. Tuleva viikko onneksi näyttää täyttyneen mukavilla asioilla ja kavereilla. : ) 

Toivottavasti vietätte ihanaa kesäiltaa jossakin päin ja nautitte pienistä asioista. Mä aion nauttia nyt siitä, että saan nukutuksi pitkät yöunet, uni auttaa moneen asiaan. Öitä < 3

20. heinäkuuta 2016

BLOGG INSPO

rebecca 
 all the pictures from Rebeccajohnnysdotter

Pitkästä aikaa inpo-postausta ja lupaamastani pidän kiini, joten tällä kertaa esittelyssä on vaasalainen blogi. Törmäsin Rebeccan blogiin hänen instagraminsa kautta, jonka senkin voitte lisätä seurataksenne, jos pidätte ihanista aamupalakuvista ja kauniiden kuvien fiilistelystä. Löydätte hänet nimellä @rebeccajohnnysdotter Rebecca kirjoittaa ruotsiksi, mutta jos kielimuuri yllättää niin ihan vaan blogin fiiliksen takia kannattaa sinne klikata. Pidän blogin rennosta ja aidosta fiiliksestä. Iso peukku minulta! : )

19. heinäkuuta 2016

LOFOTEN - HENNINGSVAER

IMG_4987m


IMG_4994m


IMG_4989m


IMG_5021m


IMG_5031m


IMG_5050m


IMG_5058m



pictures by me and Heikki 

Lofooteilla jatketaan Norjan kuvissa. Jos haluaa nähdä hieman kylämäisempää meininkiä Lofooteilla niin voin lämpimästi suositella Henningsvaeria. Pienet kujat, puutalot, hienot näkymät ja ihana kalakeitto jäivät päälimmäisenä mieleen kyseisestä kylästä. Oikein idyllinen paikka siis kyseessä!

Tällä hetkellä istun Arlandan lentokentällä odottelemassa lentoa kotiin. Hieman ristiriitaisissa tunnelmissa. Loma oli aivan ihana ja olisin mielelläni jatkanut sitä vielä ja viettänyt ainakin muutaman päivän lisää Tukholmassa. Toisaalta sitä taas haluaa kotiin ja kiinni rutiineihin. Saamani pitää, sillä tiedossa on useamman päivän työputki, hehe.. Nyt alan selailemaan lehtiä ja valmistautumaan, että päästenkoneeseen. Kuuluillaan! : )

18. heinäkuuta 2016

BLACK&WHITE

boxi1


tupla1


IMG_5956m


boxi2 
 pictures by Heikki

Bomber jacket from JC / Monki jeans / Linen t-shirt from H&M / Adidas Stan Smith / Weekday cap / Vagabond bag


Maanantaita! Me ollaan liuttu Oslosta Tukholmaan ja nautitaan viimesistä lomapäivistä. Lennän huomenna illalla kotiin Helsinkiin ja työt kutsuu taas torstaiaamuna. Sitä ennen aiotaan kuitenkin nauttia aurinkoisesta Tukholmasta, eilen pyörittiin Södermalmilla ja tänään tarkotuksena olis suunnata Östermalmille päin.  

Kuvat selkeästi eivät ole täältä aurinkoisesta Tukholmasta vaan nämä napattiin sateisessa Bergenissä. Kyseisessä kaupungissa tulee kuvauksellisia kulmia toisensa perään, mutta ehdoton suosikkini oli tämä kokovalkoinen korttelisto. Jokainen talo oli valkoinen, hieman erivärisin yksityiskohdin. #homegoals  

Ihanaa maanantaita! < 3

16. heinäkuuta 2016

HAMMOCK

IMG_6450m


IMG_6465m


IMG_6461m


IMG_6443m 


 Kun maailma tuntuu ikävältä ja julmalta paikalta on mielestäni parasta keskittyä niihin ihmisiin ja paikkoihin jotkaa antaa energiaa, eikä vie sitä pois. On surullista mitä maailmassa tapahtuu ja tällä hetkellä harmittaa ja hävettää kuulua tähän koko ihmiskuntaan. Paettiin eilen todellisuutta hieman ja makoiltiin keskellä ei mitään riippumatossa kattomassa auringonlaskua. Just se ihminen vierellä, joka tuo energiaa ja saan taas uskoa siihen, että ihan kaikki ei ole pahaa.


14. heinäkuuta 2016

PORRIDGE TIME

IMG_4490m


IMG_4481m


tupla 
Aamulla herätessäsi kylmän kosteasta autosta nälkäisenä voin vannoa tuon kertakäyttöastioilla syödyn puuron olevan parasta ikinä. Maisemat eivät pahenna asiaa.. Vielä muutamana aamuna päästään aloittamaan aamu näin : ) Perjantaiksi sunnataan Osloon, mutta enne sitä pyöritään etelässä ja ollaan aikalailla ilman sen suurempia suunnitelmia. Kuhan nautitaan lomapäivistä. Nauttikaapa tekin päivästä < 3


13. heinäkuuta 2016

GREEN SUEDE

boxi2


tupla


IMG_3422m


IMG_3374m


boxi3


boxi1


IMG_3311m 

 pictures by Milla Kuoksa / Lack of colour

Tokman t-shirt / BikBok suede skirt / Vagabond bag / Adidas Stan Smith / Mango shades