30. toukokuuta 2016

LAST WEEK

IMG_6666m


IMG_7636m


IMG_7450m


IMG_6755m


IMG_6727m


IMG_6668m


IMG_7448m


IMG_7433m


IMG_6738m


IMG_6750m


IMG_7096m 


 Huomenta! Tarjolla on sekalainen kavalkaadi kuvia menneeltä viikolta. Kuvia kesä iltojen vietoista, läksiäisitä, kahvitteluista ja ihan normaalisti arjesta. Näitä kuvia katellessa voi todeta, että elämä rullaa just nyt makoisasti. Olen myös iloinen siitä, että olen kuvaillut paljon enemmän ja oikeesti nauttinut siitä että saa olla kameran toisella puolen välillä. Esimerkiksi perjantaina jätin väliin kokonaan omat asukuvat ja nappasin mieluummin kuvia Millasta ja Jennistä, ihan vaan siksi että se oli musta ihan tajuttoman siisti! Asiaan saattoi tietty vaikuttaa myös se, että mulla oli hyvät mallit : )

En voi ymmärtää, että tänään alkoi viimeinen kouluviikko. Tuntuu ihan hullulta ajatukselta, että nyt on yksi koulupaketissa, eikä ole tietoa tulevasta. Olen ajatellutkin jakaa vähän syksyn ajatuksia piakoin, kuhan saisin aikaiseksi istuttua alas ja todella kirjoitettua : ) Jos viime viikko oli täynnä ohjelmaa, niin on myös tämä. Koulua, töitä, pääsykokeisiin kertausta, kamujen tapaamista, valmitujaisia ja mikä parasta lauantaina Hessu tulee taas Helsinkiin! Näissä tunnelmissa toivotan teille iloista maanantaita < 3

29. toukokuuta 2016

ELLOS AW/16

IMG_7006m


IMG_6998m


IMG_7066m


boxiellos4


IMG_7070m


IMG_7078m


IMG_7087m


boxiellos1


IMG_7040m


IMG_7063m


IMG_7031m



boxiellos3



IMG_7047m


boxiellos2 

Ihanaa sunnuntaita kaikille! < 3 Toivottavasti aamu on lähtenyt hyvin käyntiin : ) Mä syöpöttelen tässä aamupalaa kotikotona ja suuntaan kohta töihin loppupäiväksi. Palataan kuvissa kuitenkin muutama päivä taaksepäin, kun olin torstaina Jennin kanssa katsastamassa Elloksen AW/16 mallistoa upeassa Alvar Aallon kodissa. Asunto, jossa tilaisuus järjestettiin oli aivan upea ja terassin näkymät kruunasivat koko komeuden. Tiedettävästi en kuulu nettishoppailijoihin, joten Ellos ei tämän vuoksi kuulu käyttämiini liikkeisiin. Täytyy kuitenkin myöntää, että sisustuspuolella oli erittäin paljon silmääni miellyttäviä elementtejä.. Syksyksi voisin siis kuvitella tilaavani jotain pientä sisustusjuttua tänne meille kotiin, harmaat pyyhkeet ainakin ovat hakusessa! (Harmaat pellavapyyhkee olisi täydelliset < 3) Kiitos vielä Jennille ja Ellokselle, että sain olla mukana päivässä! : )

Eniten inspiroiduin; 

sammaleesta kattauksessa, nuden värisestä kynsilakasta, aikas täydellisestä karvatakista, savupiippukauluksesta neuleissa, live-musiikista, hyvästä seurasta, suklaa skumpasta, kukista paperipussissa ja ruotsalaisten naturellista tyylistä. Päivän kruunasi Jennin kanssa suoritettu brainstorming, ihan huikean symppis tyyppi kyllä kyseessä! < 3


28. toukokuuta 2016

SMOOTHIE OF THE MOMENT

IMG_6784


boxismoothie  
SUOSIKKI SMOOTHIE JUST NYT:

 1 banaani
1/2 avokaado
cashewpähkinöitä
2dl pensasmustikoita
loraus vettä


27. toukokuuta 2016

BROWN DETAILS

tupla


IMG_6878m


boxi3


boxi 
 pictures by Jenni / New Life

shirt Mango / jeans Monki / Vagabond bag*(in collaboration) and shoes


Huomenta! Mulla on tiedossa aikas hektinne perjantaipäivä, ennen kuin pääsen laskeutumaan viikonloppu moodiin. Kirppiskamojen pakkailua, lääkäri, treffit med Milla ja Jenni, jonka jälkeen suuntaan siitä sitten kamppeineni viikonlopuksi kotikotiin Vaaralaan. Tarkotuksena olis koittaa saada kirppiskuvista kuvattua pientä sneak speekiä vielä tänään, mutta katotana kerkeenkö.. Eli illalla saattaa näkyä toinenkin postaus täällä, pysykääpä kuulolla! ; )

Asu on eiliseltä kun Jennin kanssa käytiin kurkkaamassa Elloksen tulevan syksyn ja talven mallistoa. Eilinen sää oli mitä kummallisin; samaan aikaan lämmin, kylmä ja hiestova. Tästä syystä pukeutuminen tuotti hieman tuskaa, mutta mielestäni sain kasaan loppujen lopuksi ihan kivan kokonaisuuden vai mitä ootte mieltä? Sain valita Vagabondilta muutaman jutun kevät/kesä mallistosta ja ensimmäiseksi mukaani tarttui tuo perus ruskea käsilaukku. Rakastan miten pelkitetty ja klassinen se on. Ajaton, se sana jota olen viljellyt varmaan kyllästymiseen asti, sopii tähänkin yksilöön. Kyseessä on myös varsinainen tilaihme, joten voin lämpimästi suositella mallia jos peruslaukku on hakusessa : ) Mutta tiedättekö, nyt on hyppättävä tekemisten pariin, että kerkeen saada kaiken tehdyksi vielä tämän päivän aikana. Aurinkoista perjantaita kaikille! < 3

ps. Mut löytää nykyään Snapchatista nimellä @terhisuanto

26. toukokuuta 2016

RAW JUICE




Huomenta! Kuten sunnuntaina kerroin, niin tehtiin pitkästä aikaa mehulingolla mehua. Ja kuulkas, ai että se oli hyvää! Innostuin taas koko masinaasta ihan uudemman kerran ja olen tehnyt tällä viikolla jo useamman lasillisen. On myös uskomatonta miten tiiviiseen pakettiin voi hedelmät/vihannekset sukeltaa, tosin myös täksi poikaystävä kutsuu laitetta rahalingoksi : D Tuohon kieltämättä saa menemään mojovan määrän hedelmiä kerralla ja lopputulos saattaa näyttää aikas säälittävältä verrattaen siihen määrään mitä sinne on iskenyt. Mutta on nuo mehut sen verran hyviä, että voisi sitä rahaa huonomminkin käyttää ; ) Mehu reseptejä otetaan vastaan!

25. toukokuuta 2016

UNDER THE APPLE TREE

boxi3


tupla


boxi2


IMG_6606m


boxi 
 pictures by Heikki

Mango shirt and shades / Crocker's jeans from JC / Vagabond bag and "Zoe" sneakers

Huomenta! Toivottavasti päivä on lähtenyt hyvin käyntiin : ) Nämä sunnuntaina Heikin ottamat kuvat ihan kotikotini lähettyvillä nousivat uusiksi suosikki kuviksini. Tosin tuntuu, että olen sanonut näin kaikissa viimeisimmistä asupostauksista, haha. Mutta minkäs teet, kun olen ollut viime viikkoina aivan älyttömän tyytyväinen kuvamateriaaliin mitä olen tänne blogin puolella saanut jakaa. Paljon tulee nykyään kuvailtua muiden bloggaajien kanssa, mutta myös Anni ja Heikki ovat paljon kameran takana. Kiitos siis teille < 3

Silloin tällöin on käynyt mielessä lopettaa bloggailu, joka taas johtaa poikkeuksetta ajatuksiin siitä, että kuinka tylsää olisi jos ei "tarvitsisi" ottaa asukuvia?! Voihan kuvia ottaa ilman blogiakin, mutta mitä mä niille kuville sitten tekisin? Pelkkä Instagram ei tunnu oikeen luontevalta paikalta myöskään, jonka takia olen joka kerta päättänyt pitäytyä blogissa. Asukuvailut ja bloggailu ovat niin iso osa omaa arkeani nykyään, että tuntuu ihan hassulta että mitä sitä ennen teki tuolla kaikella vapaa-ajalla?! (Okei tiedetään, oltiin tallilla tai koristreeneissä, haha) Täysin itseäni varten tätä hommaa tietysti tekee, vaikka musta on myös aivan ihana ajatus että joku ruudun toisella puolen saisi inspiraatiota mun asuista. Olen tosin kuullut, että bloggailu alkaa kääntyä coolista uncooliksi. Voi olla, että on jo kääntynytkin, mutta täällä homma pyörii niin kauan kun musta tuntuu siistiltä : ) Joten palaamme asiaan taas huomenna! < 3Nyt töihin!


24. toukokuuta 2016

TISDAG

boxi


IMG_6649m


boxi3


boxi2 
Tällä hetkellä pää lyö aivan tyhjää, enkä saa mitään kirjoitettua. Syynä saattaa olla se, että nyt on ensimmäinen pääsykoe puristettu pakettiin. Tai se, että olen yksin kotona. Hessu nimittäin lähti pitkästä aikaa Tukholmaan duuniin reiluksi puoleksitoista viikkoa. Kuinka nopeasti voi tottua siihen, että toinen on aina kotona. Liian nopeasti sanon mä! Onneksi tulevat viikot ovat erittäin täynnä hommaa, joten aika tulee menemään siivillä ja toisaalta musta on ihanaa päästä syventymään uuteen kirjaani. Sain nimittäin vihdoin aikaiseksi hommattua Kon Mari-kirjan. Saapi nähdä, kuinka innostun karsimaan kaappejamme, haha. Poikaystävä siis joutuu ehkä pelkäämään, että mitä täällä on enää jäljellä kun palaa kotiin : D Vaatteita muuten löytyy myynnistä tulevana lauantaina kun vuorossa on siivouspäivä. Suunnataan äitini kanssa Tikkurilaan myymään tuolloin, joten tulkaapas ostelees! : ) Jos kerkeän niin voisin kuvata pienen sneak peekin siitä, mitä vaatteita/kenkiä löytyy myynnistä.

Nyt vaihdan freessimpää rytkettä niskaan ja lähden moikkaamaan Miikaa ja Senjaa. Ihanaa tiistai-iltaa! < 3

23. toukokuuta 2016

WHITE & ORANGE









 



pictures by Heikki

Second hand jacket / Monki dress and jeans / Vagabond bag / Adidas Stan Smith / Shades from Empire Design Store

22. toukokuuta 2016

SUNDAY









Tänä viikonloppuna olen;

ollut töissä, syönyt hyvin, nauttinut poikaystävän seurasta, juhlinut yllärisynttäreitä, lukenut pääsykokeisiin, käynyt kotikotona, syönyt jätskiä ja mansikoita, tehnyt pitkästä aikaa mehua lingolla, nautinut hitaan aamupalan, nukkunut pitkään ja herännyt ilman herätyskelloa, nähnyt siskoni perhettä ja siinä samalla ihanaa kummityttöäni, käynyt kukkakaupoilla, mietittinyt hienoja ruukkuja, siivonnut koko kämpän, käynyt lenkillä ja katsonut Suomen pelejä. 

Nyt heijataan Suomi voittoon ja sen jälkeen hyppään suihkuun. Toivottavasti olette viettäneet nautinnollisen viikonlopun < 3 Huomiseen!