14. elokuuta 2016

SATURDAY FLOW

boxiflow1


tuplaflow


boxiflow2


flow6


tuplaflow2


flow2 

in collaboration with Vagabond

 Päässä pyörii noin miljoona ajatusta liittyen kyseisiin kuviin ja otsikkoon, etten edes tiedä mistä aloittaa. Vietin ihanan illan, hyvässä porukassa jotka kiikuttivat mua musiikkitietämätöntä ympäri erilaisia keikkoja ja paikkoja. Suvilahden tuttu kuvauspaikka oli muuttunut silminnähden ja oli vaikea kuvitella, miten tuo kaikki mahtuu sille alueelle. Mahtuipa hyvinkin, vaikka populaa oli kyllä ihan pilvin pimein, huhu huh. Sää näytti alunperin lauantaiksi kaatosadetta ja 10m/s tuulta, joten asuhaaveilut jäivät sen siliän tien ja täytyi vain ajatella käytännöllisyyttä. Lopulta ilta kuitenkin selkeni ihanaksi ja jopa lämpimäksi, ihana yllätys sekin : ) Sen verran tyrin flow valmisteluissani, että en ollut hommannut kuvauslupaa, joka tarvitaan jos haluaa järjestelmäkameralla kuvailla festareilla. Niinpä ilta taittui puhelinkuvien muodossa, mutta tätä postausta väsätessäni tosin totesin sen sopivan oikein hyvin teemaan. Ja näistä varmasti välittyy se rehellinen fiilis minkä koin eilen. Ilta oli sekoitus iloa ja hämmennystä. Hyvää hämmenystä.

Loppu illasta jorasin Jannin ja Saran kanssa. Jorailua tai yltiöpäistä heilumista, jompaa kumpaa se oli. Sara urheilullisena mimminä myös esitteli snäpin puolella kaksi yleishyvää liikettä, joille toivon näkeväni illalla jatkoa kun itse suuntaan töiden pariin. Ilta oli kaikin puolin onnistunut ja tunsin iloa ja kiitollisuutta kun kömmin yhden aikaan omaan sänkyyn. Kiitos Anni ja kumppanit kun avasitte Flown musiikki maailmaa siitä tietämättömälle, sekä Jannille ja Saralle loppuillan nauruista. Suurin iso kiitos menee Vagabondille, että mahdollistitte koko homman. KIITOS < 3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti