22. lokakuuta 2015

THURSDAY MORNING

IMG_2139m


 Huomenta! Kuinka on alkanut torstai aamu? Mulla se alkoi päätöksellä aloittaa ryhdistäytymisliike. Starttasin siis aamuni pitkästä aikaa kävelyllä ja kuitupuurolla. Miksen ole syönyt tätä pitkään aikaan?! Niin hyvää, nam! 
 Juuri nyt kroppani huutaa puhtaan ruuan ja liikunnan perään. Täytyy myöntää, että viime aikaiset (ja vähän pidempäänkin) jatkuneet ruokailutottumukset ja liikkumattomuus näkyy ja tuntuu kropassa. Kehoni kaipaa rutiineita ja liikuntaa.  Mahani on ollut taas viimeiakoina kipeänä poikkeuksellisen paljon ja uskon sen johtuvan suurimmalta osin rutiineiden puutteesta. Vaikkakin omistan super stressaajana myös stressivatsan, joten osa kipuilusta johtuu myös siitä. Niinpä maha poloiseni on joutunut koville koetuksille. Ryhdistäytymisen on siis tapahduttava nyt, ei huomenna, eikä viikonloppuna vaan nyt.

Taidanpa selailla treeni motivaatiota pinterestin ihmeellisestä maailmasta, ennen kouluun suuntaamista. Energistä torstaita, pus!

1 kommentti:

  1. Itekki pitäs ryhdistäytyä liikunnan ja syömisen kanssa vaikka ulkoiltua tuleekin päivittäin koiran kanssa. Pitäs jättää ne herkut vähemmälle :D Tsemppiä sulle :)

    VastaaPoista