16. syyskuuta 2015

HOW I DO SHOPPING

tuplag1

photos from my pinterest

 Tällä hetkellä wanted-listallani on yllänäkyviä vaatteita/kenkiä. Nahkatakki; sitä täydellistä vielä metsästäessä ja siihen aion myös sitten investoida kun sellainen vastaan tulee. Nyörikengät, perusmustat nilkkurit, konjakin ruskea isompi laukku, pooloneule, leveälahkeiset housut, täydellinen tummanharmaa villakangastakki, jotain suloista vaaleanpunaista ja  niitä ikuisia perus t-paitoja.

10 fakta shoppailija minästäni;

1. En shoppaile netissä lähes koskaan

2. Rakastan kivijalkakauppoja ja paperikasseja

3. Minulla on mielessän wanted-lista ja yleensä etsin juuri niitä tuotteita. Näin ollen teen hyvin harvoin heräteostoksia nykyään.
 
4. Olen huono ostamaan kirppiksiltä, koska en jaksa penkoa. Äitini on vasta kohtani ja onkin löytänyt usean kirppislöydön minulle. Kiitos kuuluu siis hänelle usean second hand ostokseni kohdalla!

5. Hyvä esillepano on siis kaltaiselleni shoppailijalle tärkeää

6. Kiertelen kyllä mielelläni liikkeissä katsomassa tarjontaa, vaikken mitään olisi etsimässä/ostamassakaan. 

7. Välillä on hyvä myös tehdä heräteostoksia, jotta vaatekaapista ei tule turhan monotominen. Minulla oli 10€ H&M lahjakortti (liikkeeseen jossa harvemmin nykyään käyn/ ostelen) ja hetken aikaa kierreltyäni tarttui alesta tasan kymmenellä eurolla mukaani liilanmusta tekoturkis. Poikaystäväni mielestä se on järkyttävä, itse en ole täysin vielä päättänyt mitä siitä ajattelen. : D

8. Kierrän usein kaupungilla täysin samat kaupat; Zara, Mango, JC, Vagabond, FilippaK ja COS. Jos olen pidemmällä kierroksella niin kierrän myös H&M ja Monkin. Täysin satunnaisesti käyn katsomassa GinaTricot, Carlings ja BikBokin valikoiman.

9. Nettikauppoja selatessani käyn useimmiten katsomma FilippaK, Acne, Carin Wester ja Samsoe&Samsoe ja H&M studio malliston

10. Olen nykyään hyvin tarkka materiaaleista ja harvemmin ostan mitään vaatetta vain siksi että ne ovat kivan näköisiä. Myös materiaalilapun on miellytettävä silmääni, täysin tekokuituiset vaatteet jäävät kauppaan. (Tekoturkis poikkeuksena.)




2 kommenttia:

  1. vitsit kui kiva postaus ! tämmönen olis joskus itekki kiva totetuttaa :) mullaki on yleensä mielessä jotkut tietyt jutut mitä haluan/tarvisin niin yleensä niitä tulee metsästettyä kaupungilla ja jotenki mitään muuta ei osaa edes katsoa ! mut se on oikeesti hyvä, jää ne heräteostokset sit aikalailla tekemättä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, kiitos! : ) mm, kyllä uskon että on hyvä juttu tollanen lista. Sillon niitä tulee yleensä mietittyä pidempään ja saattaa huomata että joku juttu tippuu listalta pois. Tulee harkitumpia valintoja : )

      Poista